Suomalainen poron luu- ja luuydinuute -jauhe on valmistettu pohjoisen äärimmäisissä olosuhteissa vaeltaneiden porojen luista.
Kyseessä on ikivanha ravintolisä, jonka ajatuksena alun perin oli hyödyntää koko eläin, ei vain lihaa luiden ympäriltä. Ihmiset huomasivat, että luuta oli kuitenkin vaikea pureskella. Kuin sattumalta keksittiin keino lämmittää luita vedessä heittämällä sekaan kuumia kiviä. Niin luita alettiin hauduttaa pitkään ja lempeästi, saaden talteen myös luiden sekä luuytimien arvokkaat ravinteet. Näin ylijäämästä muodostui kallisarvoinen raaka-aine.
Poro on karaistunut syömään kitukasvuisia, mutta ravinteikkaita Lapin luonnonkasveja.
- Luonnollinen kollageenin, glukosamiinin, kondroitiinin, hyaluronihapon ja aminohappojen lähde
- Valmistettu Lapissa laiduntaneiden porojen luista
- Hyödyntää kallisarvoisen, muutoin ylijäämäksi joutuvan puhtaan ja laadukkaan raaka-aineen
- Lämmittävällä luuliemellä on pitkä käyttöhistoria
- Valmistettu hitaasti hauduttamalla, raaka-ainetta kunnioittaen
- Haudutettu puhtaassa suomalaisessa lähdevedessä
- Puhtaat ja laadukkaat raaka-aineet
- Puhdas suomalainen lähdevesi
- Pohjoisen puolivillin metsäeläimen, poron, luuta
- Omenaviinietikka (luomua)
- Lisäaineeton
- Helppo- ja monikäyttöinen, jauheen voi lisätä suoraan kuumaan veteen yrttisuolan kera tai suolaisiin/makeisiin ruokiin ja juomiin.
- https://pulmusenpuoti.fi